Moni on varmaan kuullut tai lukenut, että ennen kannabiskieltolakia, apteekeissa myytiin kannabista sekä uutteena että savukkeina. Moni on varmaan ajatellut, että myytti mikä myytti. Myytti vain on tosi. Ennen ihmiset olivat varmaan parempaa tekoa, kun he osasivat itse päättää, ostaisiko apteekista marisavukkeen vaiko ei. Nyt meitä pitää holhota ja uhata häkillä, että tietäisimme, miten pilvi johtaa meidät turmioon. Suomen kannabisyhdistyksen valppaat tutkijat löysivät Suomen Farmakopean vuodelta 1937, kuudes painos, joka kertoo, mitä apteekeissa ennen myytiin. Seuraavassa on kaksi lainausta tästä teoksesta (s. 215 ja s. 304-305)
Extractum cannabis indicae Intianhamppu-uute Herba cannabis indicae (IV) ........... 100 p.-osaa Spiritus tarvittava määrä Intianhamppu kostutetaan 60 p.-osalla spriitä. Seos saa olla 2 tuntia tiiviisti suljetussa astiassa, seulotaan (III) ja sullotaan perkolaattoriin, joka peitetään tiiviisti. Kahden vuorokauden kuluttua uutetaan rohdos perkoloimalla. Perkolaatista tislataan sprii höyryhautimella ja jäännös haihdutetaan sakeaksi uutteeksi varoen, ettei lämpö nouse yli 70_. Intianhamppu-uute on hunajan sakea ja tummanvihreä. Sen haju on ominainen ja huumaava, maku karvas. Se sekaantuu veteen sakeana, mutta liukenee kirkkaana spriihin, eetteriin ja kloroformiin. Intianhamppu-uutteen spriiliuos (1+99) on voimakkaan vihreä. Kun intianhamppu-uute kuivataan 102-103_:ssa, se saa menettää painostaan enintään 25%. S ä i l y t e t t ä v ä t i i v i i s t i s u l j e t u s s a a s t i a s s a v a l o l t a s u o j a s s a . d Suurin kerta-annos 0,05 g. Suurin vuorokausiannos 0,15 g. Herba cannabis indicae Intianhamppu Cannabis sativa, Linné, var. indica'n, Lamarck, emikukallinen varrenlatva, joka usein on osaksi hedelmällä. Lehdet ovat kerrotut ja 3-sormiset, lehdykät soikeat, sahalaitaiset ja karkeakarvaiset. Kukat ovat ylälehtien hangoissa. Niissä on kellanvihreä, maljamainen kehä ja 2-lehtinen emi, jossa on kaksi pitkää, lyhytkarvaista luottia. Hedelmä on 5 mm pitkä ja 2 mm paksu, leveänmunamainen pähkinä, joka on yksilokeroinen, yksisiemeninen ja sisältää runsaasti rasvaöljyä. Lehden molemmilla pinnoilla on eritekarvoja, joiden varsi on yksi- tai monisoluinen, mutta pää aina monisoluinen, ja peitinkarvoja, joiden leveässä tyvessä on rakkokivi. Peitinkarvat ovat kaikki lyhyet ja keilamaiset, alapinnalla taasen pitkät ja suippokärkiset. Lehden perussolukossa on vain yksi rivi pylvästylppysoluja. Siinä ja hohkatylppysolukossa on kalsiumoksalaattikidenystyröitä. Johtojänteiden siiviläosassa on maitiaisputkia. Jauhettu intianhamppu on vihreä. Mikroskoopilla sen tuntee lehden eri solukkojen ja maitiaisputkien kappaleista, erilaisista karvamuodostumista ja kidenystyröistä. Intianhampun haju on ominainen ja huumaava. Se on miltei mauton. Intianhampun tuhkamäärä saa olla enintään 10%. S ä i l y t e t t ä v ä s u l j e t u s s a a s t i a s s a k u i v a s s a p a i k a s s a v a l o l t a s u o j a s s a . Suurin kerta-annos 0,5 g. Suurin vuorokausiannos 2 g.